Tuli kuuma.
Pidin hetken hymyistä, mutta kyllästyin.
Ei kukaan hymyile aidosti kokoajan.
Oli myrsky.
Hetken luulin kuolevani, oikeastaan olin siitä varma.
Lapseni nukkui suu auki osaamatta pelätä.
Mietin mitä hänestäkin olisi tullut, jos olisi saanut elää.
Emme kuolleetkaan.
Kiitollisuus kesti hetken ja unohtui pois.
Lapsikin heräsi tyytyväisenä tietämättä hetki sitten kuolleensa.
Mietin satoja kertoja, kuten aina, miltä tuntuisi elää siellä jossakin, olla joku muu.
Hymyilevä, ruskettunut, herkästi kosketteleva, oudosti murtava.
Ajaisin järjettömän suurta autoa.
Kadulla tervehtisin kaikkia.
Maailma olisi minua varten.
