Jonakin aamuna kello viisi sitä herää siihen kun kuollut ystävä elää unessa vain kuollakseen heti uudelleen. Havahtuminen pala kurkussa ja pää syvällä märässä tyynyssä, kaikkialla vastassa auringon paisteen räikeä kilotus, joka huutaa miten väärässä olet, ei kukaan kuollut voisi koskaan elää tässä kirkkaudessa hetkeäkään. Ei tee mieli enää ummistaa silmiä tai sen puoleen aloittaa uutta päivääkään, olla mitään, tänäänkään.
On aamuja, jolloin tietää, että päivästä tulee huono.
On aamuja, jolloin tietää, että päivästä tulee hyvä.
Ja on aamuja, jolloin tulee mieleen, että pitäisikö vaihteeksi elää jonkun muun elämää.
Take a walk on the wild side! Kulje sieltä mistä et koskaan kulje, puhu heille, joita et ole uskaltanut puhutella, kierrä rutiinit orrelle, silitä päivää vastakarvaan ja syö illalla jäätelöä suoraan litran paketista lusikalla. Mitä muka voi ihminen tehdä tullakseen muuksi kuin on tai edes nähdäkseen itsensä paremmin? Peilit näyttävät alati väärää totuutta, kertovat vääriä unelmia ja saavat hakemaan vastauksia sieltä missä niitä ei ole. Tietenkään. Ei elämän suurimpiin kysymyksiin vastauksia jaella minkään viraston luukulla eikä markkinavoimien kukoistuksenkaan vuosina voi keneltäkään ostaa onnea. Onni on elämän hiljainen seuralainen, joka tulee valintojen mukana itse valitsemallaan viiveellä, jos on tullakseen, ja kotiutuu sinne, minne sitä ei ole kukaan kutsunut.
Koputtiko joku ovella?
They said hey Sugar, take a walk on the wild side.I said hey babe, take a walk on the wild side.All right, huh.-Lou Reed-
Aloin oikein miettiä (lusikka kuuliaisesti litran jätskikipossa) että tuuleeko taivaalla!
VastaaPoista