Kun syksy hautaa kesää, olen vahingossa jäädä alle. Olisiko sekään edes vahinko, mutta teroitan silti kynteni ja roikun vimmaisesti kiinni. Jossain. Kuka kerran olin ja mitä unelmoin – se olisi niin petollisen helppoa unohtaa, aivan liian helppoa. Peitto on ehkä lämmin ja turvallinen, mutta saavuttaakseen sen mitä haluaa, on vain pakotettava värisevä iho ulos. Kaivettava kuin myyrä; sokkona kiinteän massan läpi kunnes on perillä (missä?) tai kuollut (milloin?). Asia vain on niin uskomattoman yksinkertainen: Ellei lähde liikkeelle, ei voi koskaan päästä perille.
 |
| Whose house is this? |
 |
| in? out? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti