Lomailussa parasta ovat väärinpäinpäivät. Se kun voi aloittaa lounaan massiivisesta jälkiruokajäätelöannoksesta ja todeta lopuksi ettei jaksakaan perunoita, vaikka olisivat kuinka uusia ja kuorimatta valmiita. Itse olen vanha ja haluan karttaa kaikkea uutta, toisina päivinä sellainen vain väsyttää liikaa, perunakin.
Väärinpäinpäivinä voi antaa itselleen luvan tehdä asioita, joita ei kuuluisi kirkkaana kesäpäivänä tehdä. Voi esimerkiksi vuorata muoviastian foliolla, keittää astiaan kuumaa vettä, lisätä desin verran merisuolaa ja heittää hopealusikat ja isoisoisänperintökalvosinnapit kirkastumaan. Suomeksi sanottuna alkaa haista paska!
Sen sijaan, että menisi ulos löyhkää pakoon, voikin jatkaa puuhastelua sisällä paskanhajussa paritellen vaikkapa sukkia. Väärinpäinpäivinä kaikki on sallittua, paitsi ilmeinen, joka ei tosin ole kiellettyä sekään.
Vakavasti puhuen olen ollut laiha liian kauan ja joskus ohimenevinä hetkinä mietin pitäisikö alkaa lihottamaan. Se voisi olla vaikeaa, mutta ei toki mahdotonta, ovat siihen tietääkseni muutkin pystyneet. Ja sieluni on ollut läski jo pitkään (tarkasti ottaen siitä asti kun naapuriluokan suulain tyttö ensimmäisellä luokalla huusi niin ja potkaisi voimistelutunnilla mahaan), joten ehkä jos lihoisin myös ulkoisesti, näyttäisin muidenkin silmissä itseltäni enkä ainaiselta oudolta linnulta, joka ei kuulu joukkoon.
Peilisi vääristää, minulle sanotaan., mutta ei se ole niin. Ulkomuotoni vääristää, sillä vain sisältä olen aito, korjailematon ja tosi. Niin lihava ja kelvoton ettei sitä mikään todistelu muuksi muuta. Eivät sanat, katseet, eivätkä teot, eikä sekään miten korskea kapteeni rannalla ei tunnu saavan härskejä silmiään irti kankustani. En erityisemmin pidä kappaletavarana olosta, mutta kyllä senkin kestää kun tietää ettei toinen kuitenkaan näe sielua. Vain niiden edessä voi lopulta olla oikeasti paljas, jotka joskus ovat olleet rohkeita ja kurkistaneet sisään, hmh, kuvaannollisesti puhuen tietenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti