Niljakkuutta, tuoksuja

Yöllä skorpioni haluaa imeä varvastani ja herään hikisenä sikiönä kolminkertaisen peiton alta. Sydän väpättää, mutta onnistun jotenkin nukahtamaan uudelleen – vain nähdäkseni seuraavaksi unta nihilistisestä käärmeestä, joka on päättänyt vaania minua paikoissa, joissa kävelen ja luonnollisesti olen ilman sukkia. Jättäkää minut rauhaan! Olen lomalla enkä halua nähdä teitä nyt, tai koskaan, en valveilla enkä takuuvarmasti yksityisalueeksi luettavissa unissa. Belsepupin penikat, perkeleet.

Tiesittekö muuten, että kun herää yöllä kello neljä ja siirtyy kirjallisuuden pariin kello viisi, voi tietää hetken miltä tuntuu olla liisana ihmemaassa? Aivoraukat hakevat ja hapuilevat ja voivat sattumalta löytää reittejä, joille eivät ole ennen eksyneet. Niin, en ihmettelisi jos kaikki maailman suuret kirjat olisivat syntyneet juuri noina kuoleman tunteina kun olemisen normaalius on mennyt nukkumaan tavallisten kuolevaisten kainaloon. Mikä keveys ja kohtuullinen vapaus kirjoittaa elämästä sellainen kuin sen haluaisi olevan. Niin, ylipäätään suosittelisin ketä tahansa unettomuuden riivaamaa kokeilemaan kirjoittamista. Jos ei muusta syystä niin vähintään sen takia, että parin hyvin nukutun yön jälkeen voi varsinaisella mielenkiinnolla lukea millaiseen lentoon omat arkipäiviin leipääntyneet aivot voivat parhaimmillaan tai pahimmillaan nousta. Scheisse, tätähän voisi melkein kutsua kirjallisuudeksi.

Elän tätä kesää vahvasti tuoksuina, en tosin tiedä miksi. Ehkä vainkin sen takia, että haluan poimia muistiini asioita, joiden tuttuus tulee minua tuonnempana lohduttamaan. Mäntysuovan tuoksu mattolaiturin kohdalla kun lenkkeilen siitä ohi, ikkunanpesuaine, käsienpesuaine, lehmän jätökset (kyllä! jopa ne), suklaa (jota syön lapsilta sekä itseltäni salaa noin viisi kertaa enemmän kuin koskaan kehtaisin  myöntää) ja tuo minulle tuntematon rikkakasvi, jota ojanpielet suorastaan tulvivat. Sen halveksittua rosoisuutta rakastan niin, että voisin pysähtyä pientareelle pelkästään haistelemaan, mutta – niin – en tee sitä kuitenkaan. On paljon niitä asioita, joita voisi ja paljon niitä, joita haluaisi, mutta vain karvan verran niitä, joita oikeasti tulee tehtyä.

Ehkä hyväkin niin vai onko?

Ja toinenkin kysymys; tiedättekö miltä tuoksuu tuore, vasta paistettu, mustikkapiirakka?

Minäpä tiedän, kohta, tarkalleen ottaen 45 minuutin ja jäähtymisajan kuluttua. Bon apina teillekin kuten pari nilkoissa roikkuvaa nelivuotiasta tapaavat sanoa.

Drive me safely through the Night