On tulossa kylmyys ja jään sen alle. Kylmä piirtää minut ääriviivaksi huurteen takana, häivyttää kontrastit. Seison enkä paljon liiku – ulkoa käsin minua voisi luulla osaksi taloa. On niin kylmä, että haluan seistä itseni keskellä koskematta mihinkään, edes vaatteisiin.
Voi olla, että pienenen.
Alan hautamaan muistoja ja haaveita yksi kerrallaan. Se on ensin tuskallista, sitten helppoa. Revin unelmat esille ja heitän tunteilematta kylmyyden armoille. Lumi haudatkoon kaiken millä ei ole tarpeeksi elinvoimaa.
Voi olla, että vahvistun.
Se tapahtuu irrottamalla pehmeät osat siitä mikä on lujinta. En tiedä vielä mikä se on. Ehkä tahto. Elämänhalu. Ehkä vain kuori ilman sielua. Kova se on ja julmetun pysyvä, kuin pala kalliota.
Voi olla, että en olekaan osa sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti